Tulevana lauantaina 18.5. Janakkalan Kalpalinnan maastossa ajetaan kansallinen endurokilpailu Kalpalinna Sprint. Tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävä Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla on tehnyt alueelle noin 7 km pituisen reitin, jonka kuljettajat ajavat luokasta riippuen 4 tai 7 kertaa .

Endurosprintissä kuljettajat ajavat samaa reittiä useamman kerran. Kierrosten välissä on lyhyt tauko. Kalpalinnassa ajoaikaa kärkikuskeille tulee arviolta 1,5 tuntia seitsemän kierroksen aikana. Katsojille endurosprintin seuraaminen on helppoa, sillä alueella tapahtuu koko päivän ajan. Kalpalinnan maasto on hyvin vaihtelevaa korkeuseroineen, joten myös kuljettajille on odotettavissa erilainen ja hieno kilpailu.

Kilpailuun on ilmoittautunut mukaan yhteensä 190 kuskia. Suurimpana luokkana on harrastajista koostuva C-luokka, jossa on mukana 81 kuljettajaa. Muut luokat ovat A, B, V40, V50, V60 ja naiset.

Lari Jukola palaa kisapolulle

Viime vuonna MM-sarjaa ajanut Lari Jukola palaa kisapoluille pitkän loukkaantumisen jälkeen. Huhtikuussa takaisin pyörän päälle päässyt Kahvakoplan kuski oli sivussa polvivamman takia 9 kuukautta.

Kilpailun kärki on kapea, mutta erittäin kovatasoinen, sillä myös maailmanmestari Eero Remes on ilmoittautunut mukaan. Remeksen osallistuminen on kuitenkin epävarmaa Espanjan MM-osakilpailussa tulleen loukkaantumisen takia. Remeksen lisäksi Suomen kärkiajajista on mukana Kahvakoplan Aleksi Jukola ja Hämeenlinnan Antti Ahtila. Kilpailu alkaa klo 9 V40, V50, V60 ja naisten luokkien lähdöllä. Puoliltapäivin starttaa C-luokan kuljettajat ja päivän päättää A- ja B-luokkien lähtö klo 16. Katsojille kilpailuun on vapaa pääsy. Alueella on myös kahviopalvelut, jossa maksuvälineenä käy käteisen lisäksi myös korttimaksu.